Kuvaus
Riippasammalen uskotaan olevan peräisin Kiinasta, ja sen akvaristien saataville on alunperin tuonut Oriental Aquarium Plants.
Riippasammal on tuuheana kasvava, 1-3 cm korkea sammal jonka nimi johtuu sen alaspäin roikkuvasta kasvutavasta. Riippasammal tunnetaan myös itkusammalena, mikä on viittaus sen englanninkieliseen nimeen weeping moss ja kasvutapa kieltämättä muistuttaakin itkupajua.
Riippasammal on epifyyttikasvi (päällyskasvi), minkä vuoksi se kannattaa kiinnittää puuhun tai juurakoihin. Sen roikkuva kasvutyyli auttaa luomaan syvyyttä ja kontrastia akvaarioon.
Riippasammal on hyvin helppohoitoinen ja se vaatiikin vain vähän kasvuympäristöiltään. Ihan pimeimpään nurkkaan sammalta ei kannata kuitenkaan istuttaa. Mitä enemmän valoa, sitä tiiviimpi kasvutapa.
Sammalen kiinnitys kiviin tai kantoon voidaan tehdä joko sitomalla kasvi kiinni langalla tai siimalla (sitomista siimalla ei suositella jos akvaariossa on kaloja). Sammal voidaan myös liimata alustaan kiinni pienellä määrällä tarkoitukseen sopivaa kasviliimaa (esim. JBL Haru).
Istutusohjeet: Kun vitrokuppi on avattu, on sen sisältö istutettava pikaisesti. Avattu vitrokuppi ei enää ole puhdas ympäristö ja sinne pesiytyy helposti bakteerikasvustoa tai hometta. Huuhtele kasvatusgeeli kokonaan pois, jonka jälkeen voit liimata sammalen haluamaasi kasvualustaan. Suosittelemme käyttämään apuna hammastikkua tmv. jolla painat sammalen kiinni liimaan ja kasvualustaan. Odota pari minuuttia jotta liima ehtii kuivahtaa, jonka jälkeen voit laskea somisteen akvaarioon sammalen kera.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.