Kilpikonnien talvilepopalvelu

Moccachino eli “Mocca”

Suklaakahvista nimensä saanut Moccachino, kavereiden kesken Mocca, on nelivarvaskilpikonna. Mocca oli noin kaksivuotias, kun se muutti  omaan kotiinsa, Laura Salokankaan hellään huomaan.

“Olen allerginen kaikille karvaisille eläimille, mutta jokin lemmikki oli silti toiveissa. Kilpikonnaa mietimme tosi pitkään – hankimme tietoa hoidosta ja puntaroimme sopisiko konna meille. Lopulta päätimme sen hankkia ja valinta oli täysi kymppi. Mocca on osoittautunut persoonalliseksi ja aivan ihanaksi tyypiksi.”

 

Mocan hoito on kotona sujunut hyvin, mutta konnalle tärkeän talvilevon järjestäminen hieman jännitti. “Olemme lukeneet talvilevosta paljon ja tuntui, että sen toteuttaminen on aika tarkkaa puuhaa. Lisäksi ongelmana oli, ettei meillä kotona ole oikein fiksua paikkaa talvilepoa viettävälle konnalle. Kun kuulimme, että on tarjolla kilpikonnien talvilevon järjestämistä varten oma palvelunsa, päätimme tarttua tilaisuuteen ja veimme Mocan heille.”

Talvilepo asiantuntijan luona on helppo ratkaisu

Monia konnaharrastajia oikeanlaisen talvilepokauden, eli brumaation, järjestäminen tuntuukin hieman jännittävän. Kuinka konna paastotetaan ennen lepoa, pitääkö sitä kylvettää, missä tahdissa lämpöä lasketaan, minne konna sijoitetaan, miten sitä tarkkaillaan – monia kysymyksiä nousee mieleen.

Onneksi tähän on helppo ratkaisu. “Päätimme tarjota palveluna konnien talvehdittamisen, sillä pystyn järjestämään isommallekin konnaporukalle ihanteelliset olot talvikautta ajatellen” kertoo Johanna Valo, kilpikonnaharrastaja itsekin.

Johanna vie talvehtivat konnat kotiinsa. Täällä hänellä on rakennus, josta löytyy talvehtimaan saapuvien konnavieraiden UniTupa. Konnat tuodaan Akvaariolinnaan niiden ollessa täysin hereillä ja aktiivisena. Asiakkaan ei näin ollen tarvitse kotona varautua talviuniin millään tavoin muutoin kuin lyhentämällä päivän pituutta eli valaistuksen aikaa pikkuhiljaa syksyn mittaan. Olisi hyvä, jos päivän pituus olisi nukkumaan lähtiessä enää 6-8 tuntia. Päivän lyhentäminen tukee konnan luonnollista vuosirytmiä. Vastaavasti unien jälkeen olisi hyvä aloittaa 6-8 tunnin valoisalla ajalla ja pidentää päivää pikkuhiljaa kesän 12 tuntiin.

“Vien konnat UniTupaan ja niille järjestetään talvikautta enteilevä paasto. Ennen paastoa kunkin konnan yleiskunto tarkistetaan punnitsemalla ja mittaamalla konna, sekä tarkkailemalla sen käytöstä. Havainnot kirjataan ylös ja verrataan edellisten vuosien havaintoihin, mikäli ne ovat tiedossa. Tältä pohjalta ja kunkin yksilön talviunihistorian perusteella kullekin konnalle arvioidaan sopivan lepoajan pituus” Johanna kertoo. Konnille varatussa UniTuvassa on mahdollisuus säädellä lämpötilaa tarkasti, juuri sopivaksi. “Levon aikana lämpötilan tulee pysyä noin viiden asteen paikkeilla, jotta kaikki sujuu hyvin. Lämpötilaa tarkkaillaan jatkuvasti, se käydään tarkistamassa vähintään kolme kertaa päivässä ja tarpeen vaatiessa sitä säädetään oikeaan suuntaan.” Talvehtimiseen päästään laskemalla lämpötilaa pikkuhiljaa, kunnes saavutetaan lepokaudelle ideaali lämpö. Tässä lämmössä konnat pidetään yksilöllisesti konnan iän, kunnon ja talvehtimishistorian mukaan. Levon jälkeen konnaa herätellään viikko-pari, jonka jälkeen se voi lähteä kotimatkalle.

Yksilöllistä hoitoa

Kukin konna on oma yksilönsä. Konnan ikä, koko, peruskunto ja aiemmat talvilevot otetaan huomioon talvikauden suunnittelussa. Jokaiselle tehdään oma hoitosopimus ja kunkin konnavierailijan omaan hoitopäiväkirjaan merkitään painonkehitys ja muut tärkeät tiedot levon ajalta.

“Konnan tullessa UniTupaan se punnitaan ja mitataan, jotta saamme selville sen painon ja pituuden suhteen. Yli-tai alipaino ei konnillekaan ole hyväksi, joten tieto on lepoakin ajatellen tärkeä. Painoa pidämme koko lepokauden ajan silmällä punnitsemalla konnat kerran viikossa. Paino merkitään ylös kunkin nukkujan hoitopäiväkirjaan. Konnan omistaja saa nämä tiedot mukaansa kun hän hakee konnan kotiin.”

Mocca-konnalla paino käyttäytyi normaalisti koko levon ajan ja vierailu sujui muutenkin kaikin puolin kunniakkaasti. Se meni kiltisti nukkumaan ja herätessään söi hyvin. Luovuttamistilanteessa Mocan paino oli aavistuksen enemmän kuin talvilepoon saavuttaessa, joten herääminenkin sujui mallikkaasti. Lauran mukaan Mocalle on sapuska maistunut levon jälkeen hyvin ja se puuhailee omia juttujaan kuten ennenkin. “Mocca on virkeä ja tosi hyvässä kunnossa”.

Hoidon yhteydessä Mocan kynnet leikattiin ja hieman pitkäksi venähtänyt nokka lyhennettiin sopivan pituiseksi. Niinpä kevään ja herkullisten voikukanlehtien odottelu alkaakin koiraaksi arvioidun Mocan kohdalla sangen aurinkoisissa merkeissä.

Tietoa palvelusta

Useille maakilpikonnille talvilepokausi eli brumaatio talven kylmimpään aikaan kuuluu konnan luontaiseen vuosirytmiin. Brumaatio ehkäisee elimistön rasvoittumista ja tasaa konnan kasvua, lyhyesti sanottuna pidentää konnan ikää.

Maakilpikonnien talvehdittamispalveluun tuleva kilpikonna tuodaan sovittuna päivänä Akvaariolinnan myymälään konnan ollessa täysin hereillä, eli kun se syö normaalisti ja on aktiivinen. Talvilepoon saapuvan kilpikonnan kunto arvioidaan konnakohtaisesti. Omistajan kanssa sovitaan hoidon yksityiskohdat – esimerkiksi onko tarvetta kynsien tai nokan lyhennykselle.

Hoidosta kirjoitetaan hoitosopimus, jossa mainitaan tarvittavat yksityiskohdat hoidon suhteen. Hoidon pituus vaihtelee konnakohtaisesti. Konnan ikä, peruskunto ja lepohistoria määrittävät sen kauanko konnan lepoajaksi suunnitellaan. Brumaatioon menevän ajan lisäksi hoitoaikaan kuuluvat konnan valmistelu lepoon sekä konnan herätys. Myös kuljetukset myymälän ja UniTuvan välillä sisältyvät palvelun hintaan. Lepoon valmistautuvia konnia paastotetaan ja varmistetaan, ettei niiden elimistössä ei ole ruokaa niiden aloittaessa levon. Tämä siksi, että brumaation aikana konnan elimistö ei toimi riittävän tehokkaasti sulattaakseen ruoan normaalia vauhtia, josta syystä elimistöön jäänyt ruoka voi suolistossa pahentuessaan aiheuttaa isompiakin ongelmia. Paaston aikana myös päivän pituutta lyhennetään ja lämpötilaa lasketaan hiljalleen.

UniTuvassa kukin konna sijoitetaan omaan talvehdituslaatikkoonsa levon ajaksi, jotta niiden yksilöllinen hoito ja tietenkin unirauha olisi taattua. Levon jälkeen konnat herätellään hiljakseen lämpötilaa nostamalla. Kunkin heräilevän kilpikonnan ruokahalua ja suolen toimintaa seurataan tiiviisti ja päiväkirjaan merkitään tiedot ylös. Kun UniTuvan vierailijan elimistö toimii jälleen normaalisti ja tuvassa nukkumassa käynyt konna on taas virkeä ja aktiivinen oma itsensä, on se valmis siirtymään takaisin omaan kotiinsa.

UniTupa peruspaketti maksaa 130 € ja sisältää 7 viikon hoitojakson (esim. pienellä konnalla 2 vko paastoa, 4 vko unta ja 1 viikko heräämiseen), kuljetukset UniTupaan ja takaisin sekä tarvittaessa kynsien ja nokan siistimisen sekä tietenkin tarvittavat pohjamateriaalit sekä heräämisajan ruoat. Konna ei tarvitse mukaansa muuta kuin lämpöä pitävän kuljetuslaatikon, esimerkiksi styroksisen kylmälaukun, jossa se kulkee turvallisesti.

Ensimmäisen brumaationsa jälkeen konnan talviunta on hyvä pidentää muutama viikko vuosittain, kunnes uniaika on 2-3 kuukautta. Peruspaketin päälle tulevat lisäuniviikot maksavat 10 € viikko. Jos konna jää hoitoon vielä heräämisviikon jälkeen, lisäviikot maksavat 40 € viikko. Pidemmät hoitojaksot ja useamman yhdessä elävän konnan hoitohinta sovitaan erikseen.

Voit varata konnallesi talvilevon soittamalla tai viestimällä Johanna Valolle numeroon 0400-512762 tai sähköpostilla johanna.valo(at)faunapark.fi

Kilpikonnien kesälomahoitopalvelu

Unituvassa on saatavilla nyt myös maakilpikonnien lomahoitopalvelua.

Säiden salliessa konnat voivat ulkoilla omissa tarhoissaan ja viileämmilla ilmoilla konnat lomailevat sisätiloissa. Lomahoito maksaa

60 € ensimmäiseltä viikolta ja 40 € seuraavilta viikoilta. Konnan voi tuoda sovittuna päivänä joko suoraan Pukkilaan tai Vantaalle Akvaariolinnaan.

 

 

Voit varata konnallesi lomahoidon soittamalla tai viestimällä Johanna Valolle numeroon 0400-512762 tai sähköpostilla johanna.valo(at)faunapark.fi

Kreikankilpikonnan poikasia

Unituvassa kuoriutuu joka kesä kreikankonnan poikasia. Voit tiedustella

poikastilanteesta soittamalla tai viestimällä Johanna Valolle numeroon

0400-512762 tai sähköpostilla johanna.valo(at)faunapark.fi

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.